Luonnonhelman tarina

Kaikki alkoi nivelreumasta

Kiinnostus luontaistuotteisiin ja terveyteen alkoi 40 vuotta sitten, kun äitini sairastui nivelreumaan. Monien vaiheiden jälkeen hänen työpaikkalääkärinsä, joka oli kiinnostunut myös luontaistuotteista, suositteli kokeilemaan muutamaa terveystuotetta, jotka voisivat hillitä tulehdusta kehossa ja kohentaa yleistä hyvinvointia.

Tästä johtuen kotiimme ilmestyi muutama luontaistuote, jotka ovat tänä päivänäkin käytössä. Äitini alkoi käyttää tuotteita säännöllisesti ja tarkisti ruokavaliotaan mm. karsimalla sianlihan ja kahvin pois.

Aika kului ja tulokset olivat hämmästyttäviä. Kivut ja tulehdus hävisivät. Yleisvointi ja hemoglobiiniarvot lähtivät nousuun ja olo muuttui huomattavasti paremmaksi.

Ovatko terveystuotteet pelkkää huijausta?

Aluksi muu perhe suhtautui hyvin kriittisesti äidin käyttämiin valmisteisiin. Olen monesti miettinytkin, miksi suhtautuminen oli niin negatiivista, vaikka emme tienneet mitään kyseisistä tuotteista. Kun äidin tila koheni entisestään, aloin todella kiinnostua terveystuotteista. Kiinnostukseni ja oppimishaluni kasvoi niin suureksi, että perustin ensimmäisen liikkeeni Säkylään vuonna 1984.

Koulutusta Suomessa ja ulkomailla

Aloitin koulutusurakkani Suomessa ja ulkomailla. Valmistuin ensimmäisten joukossa sekä luontaistuoteneuvojaksi että fytonomiksi, joka on korkein alan koulutus tällä hetkellä. Yhteistyö monien suomalaisten lääkärien ja Terveystuote-alan uranuurtajien kanssa alkoi (agronomi Pentti Kossila, Professori Antti Arstila, Tohtori Tolonen ja Erikoislääkäri & kirurgi Kaarlo Jaakkola). Ulkomailla sain myös oppia monilta alan asiantuntijoilta, kuten uskomattomalta ja kaikkien rakastamalta Alfred Vogelilta sekä lukuisilta lääkäreiltä, ravitsemustieteen taitajilta ja homeopaateilta.

Radio-ohjelmat

Tein Satakunnan alueella 10 vuoden ajan terveysohjelmaa nimeltä ”TERVEYDEKSI”. Se kuului nykyisen Satakunnan Iskelmä-radion taajuuksilla. Ohjelmassa vierailivat useasti rakastetut suomalaiset lääkärit, tohtori Tolonen ja Professori Antti Arstila. Tämän radio-ohjelman ansiosta uusin terveystieto ja tietämys levisi ihmisille laajalti satakunnassa.

Älä usko kaikkea- valitsemme sinulle parhaat tuotteet

Tänä päivänä on saatavilla iso määrä terveystuotteita ja joukossa on hyviä ja huonoja tuotteita. Valitsemme valikoimiimme vain kaikkein tutkituimmat ja tehokkaimmat tuotteet. Asiakkaan on hyvin vaikea valikoida ja löytää parhaat tuotteet itselleen, sillä pakkaus ei paljon kerro valmisteista. Tutkituista tuotteista tehtyjä kopiovalmisteita tehtailee tukut, joilla teho ei ole pää-asia, vaan surutta ratsastetaan hyvien tuotteiden siivellä ja hämätään asiakasta uskomaan , että valmiste on ihan sama kuin tutkittu tuote, vaikka näin ei olisi oikeasti. Me emme ota mitään muita tuotteita myyntiin ,kuin eri kategorioiden parhaat tuotteet, joiden imeytyminen ja teho on hyvä.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Yleistä verkkokaupasta

Verkkokaupan tuotteita myy Luonnonhelma Ky, y-tunnus 0655219-9. Myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomen alueella. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan pääsääntöisesti internetin välityksellä osoitteesta www.luonnonhelma.fi ostoskorin kautta. Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut sekä tilatut tuotteet. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä. Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksutavat

Tuotteet ja niiden postikulut maksetaan tilauksen yhteydessä. Verkkokaupassa voidaan maksaa seuraavilla maksutavoilla: Osuuspankki, Nordea, DanskeBank, Tapiola, Aktia, Nooa Säästöpankit, Paikallisosuuspankit, Handelsbanken, SPankki, Ålandsbanken, sekä luottokortit. Maksaminen tapahtuu Paytrail Oy:n sivuston kautta.

Maksut Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla
Mikäli haluat maksaa Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla, Luonnonhelma Ky toimii ainoastaan tuotteiden ja palveluiden markkinoijana ja lisäksi toimittaa tuotteet ostajalle. Reklamaatioista vastaa Paytrail Oy.

Paytrail Oy toimii Visa, Visa Electron tai MasterCard-korteilla tehtävissä maksuissa tuotteen myyjänä ja kauppa syntyy asiakkaan ja Paytrail Oy:n välille. Myyjän vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Paytrail Oy on myös maksun saaja.

Paytrail Oy
y-tunnus: 2122839-7
Ohjelmakaari 10
40500 JYVÄSKYLÄ
puh 0207 181830

Verkkopankit
Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Paytrail Oy (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oy ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

Toimitustavat ja toimituskulut

Keräämme ja postitamme tuotteita jokaisena arkipäivänä. Postikulut ovat samat paketin koosta riippumatta. Paketit lähtevät meiltä pääsääntöisesti 1-2 arkipäivän sisällä tilauksesta.

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Toimitamme tilaukset Postin pakettina, jota voit seurata lähetystunnuksella, jonka saat tilausvahvistuksen mukana.

Postipaketti - 4,90 eur
Nouto lähimmästä postitoimipisteestä. Kun paketti on saapunut postitoimipaikkaasi, saat siitä Itellalta ilmoituksen. Huomaathan, että Posti ilmoittaa pakettien saapumisista ensisijaisesti vain tekstiviestillä tai sähköpostilla. Paperinen saapumisilmoitus lähetetään vain siinä tapauksessa, jos vastaanottaja ei ole ilmoittanut puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta. On siis tärkeää, että tilatessasi syötät ajantasalla olevat yhteystiedot.

Kotiinkuljetus - 9,90 eur
Paketti toimitetaan kotiovellesi. Tilauksen yhteydessä on tärkeää ilmoittaa puhelinumero, jotta postista voidaan soittaa ja sopia paketin vastaanottoaika. Jos vastaanottajaa ei tavoiteta, vastaanottajalle lähetetään yhteydenottopyyntöviesti. Paketit jaetaan vastaanottajan osoitteeseen sisälle asti, ulko-oven välittömään läheisyyteen. Suuremmissa kaupungeissa jakelu on mahdollinen arkisin klo 21 asti. Muilla alueilla lähetykset jaetaan perille klo 14 tai 17 mennessä. Palveluun kuuluu yksi jakeluyritys. Jos vastaanottajaa ei tavoiteta osoitteesta, vastaanottajalle jaetaan yhteydenottopyyntökortti.

Nouto liikkeestä – 0,00 eur
Voit noutaa tilauksesi Euran myymälästämme osoitteesta:

Terveyskauppa Luonnonhelma
Satakunnankatu 22
27510 Eura
puh 02 865 1533

Muistathan, että tilaus on noudettavissa vasta, kun olet saanut vahvistuksen siitä, että tilaus on kerätty ja noudettavissa. Lähetämme noutovahvistuksen sekä sähköpostilla, että tekstiviestitse. Yleensä noutotilaukset ovat noudettavissa viimeistään tilausta seuraavana arkipäivänä. Huomaathan, että käsittelemme tilauksia vain arkipäivisin.

Palautusehdot

Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia uutta vastaavia, avaamattomia, käyttämättömiä sekä myyntikelpoisia tuotteita. Jos haluat tehdä palautuksen, niin ota yhteyttä asiakaspalveluumme sähköpostitse tai puhelimitse.

Emme vastaanota palautuksia yli 14 vrk kuluttua toimituksesta. Kun palautus on hyväksytty, rahat palautetaan suoraan tilillesi palautuksen vastaanoton ja käsittelyn jälkeen. Maksutavan ollessa luottokortti, hyvitetään palautus luottokorttilaskullesi.

Jos palautettu tuote ei ole em. uutta vastaavassa kunnossa, ei tuotteen hintaa palauteta. Mahdollinen tuotteen takaisinlähetys tapahtuu asiakkaan kustannuksella.

Ongelmatilanteet kuljetuksessa sekä viallisten tuotteiden osalta: mikäli tuote on kadonnut kuljetuksen aikana, vioittunut tai asiakkaalle on toimitettu väärä tuote, tulee asiakkaan ilmoittaa virheestä välittömästi asiakaspalveluumme.

Ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Jos paketti on vioittunut postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio postiin.

Muuta

Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. Luonnonhelma Ky käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti.

Jos kauppasopimusta koskevaa mahdollista erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi. Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi).